KFS Finlandin osakassopimus päivittyy – arjen toiminta jatkuu ennallaan

KFS Finlandin omistajien, Kreate Oy:n ja Keller Holdings Ltd, välinen osakassopimus päivittyy 1.4.2026 alkaen. Muutoksen tavoitteena on selkeyttää omistajien rooleja ja vahvistaa KFS Finlandin toimintaa pitkällä aikavälillä.

Muutoksen myötä Kreate saa pysyvän puheenjohtajuuden KFS Finlandin hallituksessa, ja KFS Finland raportoidaan jatkossa osana Kreate-konsernin talouslukuja. Omistusosuudet pysyvät ennallaan: Kellerin ja Kreaten omistavat edelleen KFS Finlandin 50 prosentin tasaosuuksilla.

– Muutoksen myötä parannamme entisestään KFS Finlandin toiminta- ja kilpailuedellytyksiä, kun omistajien selkeät roolit ryhdittävät tekemistämme. Kreaten rooli KFS:ssä painottuu paikallisen toimintaympäristön asiantuntijuuteen ja Kreatella on jatkossa suurempi vastuu ja päätösvalta yhtiön operatiivisesta toiminnasta. Keller puolestaan tuo meille vahvaa teknistä osaamistaan, omia kansainvälisiä osaamisverkostojaan sekä globaaleihin asiakkuuksiin liittyvää osaamista ja asiakassuhteita, kertoo KFS Finlandin toimitusjohtaja Tommi Hakanen.

Sopimusmuutoksella ei ole vaikutusta KFS Finlandin asiakkaisiin, henkilöstöön tai päivittäiseen toimintaan. KFS Finland toimii jatkossakin itsenäisenä yhtiönä omalla brändillään palvellen koko rakentamisen markkinaa. Yhtiö jatkaa työtään erikoispohjarakentamisen johtavana toimijana tarjoten asiakkailleen vahvaa osaamista monipuolisiin projekteihin.