KFS Finlandin erikoisosaaminen merkittävässä roolissa Helsingin uuden ranta-alueen rakentamisessa

Helsingin Hermanninranta rakentuu osaksi Kalasataman jatketta ja tulevaisuudessa alueelle nousee koteja noin 5 500 asukkaalle. Vastasimme rantamuurin porapaaluseinästä ja vinopaalutuksista, jotka varmistavat alueen stabiliteetin ja kestävän pohjan tulevalle rakentamiselle.

Pohjarakenteet ratkaisevat Hermanninrannan kasvaessa

Hermanninranta sijaitsee Vanhankaupunginlahden tuntumassa Helsingissä, ja alueen rakentaminen edellyttää mittavia pohjarakenteita. Urakan tilaajana toimii Louhintahiekka, joka vastaa katu- ja rantarakenteista, täytöistä ja kunnallistekniikasta vähäpäästöiseksi luokitellulla työmaalla.

KFS Finlandin osuus keskittyy rantamuurin toteuttamiseen, jossa yhdistyvät tekninen tarkkuus ja erikoiskalusto.

– Teimme alueelle rantamuurin, johon porataan porapaaluseinä, jolla varmistetaan, että alueen maat eivät lähde karkaamaan mereen. Seinän kokonaispituus on noin 220 metriä, kertoo KFS Finlandin vastaava työnjohtaja Jonni Hautamäki.

– Saadaan ranta täytettyä porapaaluseinään asti ja näin ranta-alue saadaan hyötykäyttöön asuntorakentamista varten, hän jatkaa.

Vaativaa erikoisosaamista vinopaalutuksilla 35 asteen kulmassa

Porapaaluseinä koostuu 331 pystypaalusta, joiden päälle porataan vinopaalut.

–  Vinopaaluja tulee noin 48 kappaletta, jotka ovat sinänsä haastavia, koska ne porataan 35 asteeseen. Ja siihen ei hirveän monta konetta Suomessa ole, jotka ne pystyvät tekemään, Hautamäki toteaa. KFS Finlandin ammattilaiset etenevät vaihe vaiheelta vahvalla erikoisosaamisella: vinopaalutuksen jälkeen asennetaan 220 millimetrinen suojaputki, jonka kautta paalut valetaan.

– Suojaputken kautta porataan myös 12-metriset kallioreiät, joihin asennetaan 16- tai 19-punoksiset ankkurit, Hautamäki täydentää.

Työ etenevät yhteistyössä ja aikataulussa

Aikataulut ja työvaiheet on suunniteltu yhteistyössä tilaajan kanssa, joka yhdessä tehokkaiden työkoneiden kanssa on edesauttanut aikataulussa kirimistä ja jopa ylittämistä.

– Työt ovat edenneet nopeasti. Täysin suunnitelman mukaisessa aikataulussa ei päästy aloittamaan, mutta työt etenivät suunniteltua nopeammin ja aikataulua saatiin kirittyä. Tehokasta tekemistä, toteaa työmaan vastaava mestari Mikko Jaakkola Louhintahiekalta.

Myös Hautamäki kiittelee hankkeen yhteistyötä, henkilöstön osaamista ja käytössä olevan kaluston tehoa.

– Työmaa on sujunut hyvin ja ammattitaitoisen henkilöstön ja toimivan kaluston ansiosta ollaan saatu aikataulu kurottu kiinni ja jopa vähän ylikin, kertoo Hautamäki.

Myös KFS Finlandin puolelta yhteistyö tilaajana toimivan Louhintahiekan kanssa kerää kiitosta.

– Hyvällä yhteistyöllä tilaajan kanssa pystyimme nopeasti reagoimaan pieniin ongelmatilanteisiin, Hautamäki kiittelee.

Yksi vuoden suurimmista työmaista jatkuu ensi vuoteen

Hermanninrannan urakka oli yksi KFS Finlandin vuoden 2025 suurimmista työmaista, ja se jatkui vinopaalutuksen osalta vuoden 2026 puolelle.

Työmaan kokoluokka on merkittävä, mutta KFS Finlandin henkilöstölle se on tuttua työtä.

– Vaikka työmaa kokoluokka on iso ja paaluja on paljon, meille pohjarakentamisen ammattilaisille tämänkin kokoluokan työmaa on perustekemistä, toteaa kohteen vastaava työnjohtaja Jonni Hautamäki.