Antti Westerlund työpäälliköksi – vastuullaan porapaalut, tukiseinät ja ankkurointi

Antti Westerlund on aloittanut työpäällikkönä KFS Finlandin erikoispohjarakentamisen yksikössä, vastuullaan porapaalut, tukiseinät ja ankkurointi.

Antti on koulutukseltaan rakennusinsinööri (AMK) ja hänellä on pitkä ja monipuolinen kokemus infra-alalta. Aiempaa kokemusta infra-alasta on laajasti pohja-, kallio- ja betonirakentamisen parissa, ja erikoispohjarakentamisen työlajit ovat tulleet tutuiksi jo vuodesta 2006 lähtien.

Uransa aikana Antti on ollut mukana useissa merkittävissä hankkeissa. Näistä mainittakoon erityisesti Länsimetro, jonka rakentamisessa hän oli mukana yhteensä seitsemän vuoden ajan kolmessa eri projektissa. Lisäksi kokemusta on kertynyt mm. perustustenvahvistuksista, rantarakentamisesta sekä erilaisista kaivanto-, tukiseinä- ja paalutuskohteista. Antti odottaa uudelta tehtävältään erityisesti mahdollisuutta työskennellä osaavan porukan kanssa.

–KFS:llä työskentelee paljon vanhoja työkavereita ja muutenkin osaavaa porukkaa. On mukava päästä tekemään töitä Suomen johtavassa erikoispohjarakentamisen porukassa.

Ensimmäiset viikot ovat lähteneet hyvin liikkeelle ja Antilta sataa kiitosta.

–Minut on otettu hyvin vastaan ja työt ovat lähteneet hienosti käyntiin, Antti täsmentää.

Tervetuloa erikoispohjarakentajien joukkoon, Antti!