Aatu Hento vakinaistettu KFS Finlandin Maskun toimistolle työnjohtajaksi

KFS Finlandin erikoispohjarakentajien riviin on liittynyt juuri rakennus- ja yhdyskuntainsinööriksi (AMK) valmistunut ja sitä myötä työnjohtajaksi vakinaistettu Aatu Hento.

Monipuolisen rakennusalan kokemuksen kerryttäminen Aatulla alkoi haalarihommissa ja vuonna 2021 hän siirtyi insinööriopintojen pariin. Opiskelujen aikana hän toimi työnjohtoharjoittelijana KFS Finlandilla ja oli mukana useissa suurissa projekteissa. Lisäksi hänellä on kokemusta myös pienemmistä työmaista, timpureiden töistä isänsä yrityksessä sekä erikoisena kesäkokemuksena myös perämiehen apurina työskentelystä Rymättylän yhteysaluksella.

– Eniten odotan sitä, että pääsen ottamaan lisää vastuuta ja viemään urakoita alusta loppuun asti, Aatu pohtii.

Ensimmäiset viikot uudessa roolissa ovat hänen mukaansa sujuneet hyvin ja odotukset uudesta tehtävästä täyttyneet. Se, että työnjohtotehtävät ovat tulleet tutuiksi jo opintojen aikana ja työkaverit ovat olleet mukavia sekä ennestään, onkin auttanut onnistumaan uudessa roolissa heti alusta alkaen.

Tervetuloa Aatu meidän erikoispohjarakentajien joukkoon!